3 tärkeää tekijää, jotka parantavat elämänlaatuasi

Olen kuunnellut viime ajat Andrew Hubermania, joka on amerikkalainen aivotutkija. Hän on tutkinut, miten aivot toimivat yhteydessä kehoon ja mieleen ja jos sinua kiinnostaa, etsi hänet YouTubesta, hän on huippu! Tässä on lyhyesti referoituna muutamia hänen tutkimustuloksia.


Kolme tekijää, jotka parantavat elämänlaatuasi.


1. Toiminta, tekeminen.


Mikäli siirrät koko ajan vaikeita asioita, vaikeita työtehtäviä, siivoamista, tärkeiden asioiden käsittelyä jne. vaikuttavat nämä asiat negatiivisesti mieleesi.


Kun sinulla on tekemättömiä asioita, lisäävät ne stressiä ja vahvistavat epäonnistumisen tunnetta. Tartu toimeen.


Tee heti aamusta kaikki vaikeilta tuntuvat tehtävät. Olet jo heti aamusta voittanut itsesi ja fiilis kohaa välittömästi! Kokeile vaikka! Tartu toimeen, tartu tilaisuuksiin äläkä siirrä huomiseen sitä, mitä sinun pitää tehdä nyt.


Liikunta on myös paras tapa saada uutta energiaa ja voimaa. Lähde liikkeelle. Älä jää sohvalle makaamaan. Sinun täytyy päättää lähteä liikkeelle ja toteuttaa se!


2. Kannustaminen, itsesi rohkaiseminen.


Älä odota ulkopäin tulevaa kannustusta tai rohkaisua, Jos odotat muiden ihmisten pitävän sinua pystyssä ja kehuvan sinua koko ajan, tulet pettymään. Kukaan ei jaksa tehdä sitä jatkuvasti toiselle.


Sinun täytyy olla itsesi paras ystävä ja aloittaa oman itsesi ylöspäin nostaminen.


Muistuta itseäsi joka päivä asioista, joissa olet onnistunut. Varsinkin, jos olet onnistunut sinulle haastavissa asioissa, anna itsellesi kiitosta. Opettele puhumaan itsellesi kannustavasti ja rohkaisevasti.


Voit ehkä ajatella ensin, että tämä on hölynpölyä, mutta näin ei ole. Harjoitat aivojasi toimimaan uudelleen ja ohjelmoit aivosi kuuntelemaan uutta viestiä.

Alku voi olla haasteellista, sillä aivosi ei ole tottunut tähän. Se on tottunut tuomaan sinulle viestejä automaattisesti ja monta kertaa se on negatiivista. Jäämme kiinni vanhoihin virheisiimme, sätimme ja moitimme itseämme ja tunnemme olomme vielä kurjemmaksi.


Kirjoita affirmaatioita ja kiinnitä ne seinälle tai kirjoita vihkoon. Muistuta joka päivä itseäsi siitä, mihin saakka olet tullut ja miten arvokas olet. Ja missä kaikessa olet onnistunut. Visualisoi tulevaisuutesi ja näe itsesi onnistumassa!


3. Pidä huolta riittävästä unesta


Uni on meille äärimmäisen tärkeää! Ilman unta emme pysty toimimaan hyvin arjessa.


Pidä huoli, että nukut riittävästi. Mikäli sinulla on uniongelmia, suosittelen kokeilemaan jooga nidraa. Löydät linkkejä YouTubesta ja minä teen myös omille sivuilleni jooga nidran harjoituksen.


Jooga nidra on syväuni. Eli harjoitus kestää noin 15-30 minuuttia ja sen aikana pysyt hereillä, mutta ikäänkuin horroksessa. Pääset syvärentoutuksen tilaan, joka auttaa sinua keskittymään ja rentoutumaan. Kokeile harjoitusta! Se on todella tehokas.


Uni on niin tärkeä osa hyvinvointia, että kiinnitä huomiota riittävään uneen ja hyvään unenlaatuun. Mene ajoissa nukkumaan. Mikäli heräilet yöllä ja sinun on vaikea nukahtaa uudelleen, keskity hengitykseen. Tee pitkiä, vahvoja sisään- ja uloshengityksiä ja keskity vain kuuntelemaan hengitystäsi ja päästä irti ajatuksista.


Hengitysharjoitukset ja jooga nidra ovat yksi parhaista työkaluista mielen rauhoittamiseen, vahvistamiseen ja voimistamiseen. Kun teet jooga nidraa useasti, huomaat, miten se alkaa vaikuttamaan omaan hyvinvointiisi, saat uutta energiaa ja voimaa ja mielesi kirkastuu.




31 katselukertaa0 kommenttia