Tasapainon merkitys hyvinvointiimme

Kirjoitan lyhennelmän Helsingin Sanomien tekstistä 8.12. (Tiede/Lääketiede) tasapainon merkityksestä. Kirjoituksessa sanotaan, että liikkumaton elämäntyyli tuhoaa tasapainon. Lihaksia ja tasapainoa on syytä alkaa harjoittamaan jo ennen ikääntymistä.


"On huomattu, että tasapainon puuttumisesta johtuvat kaatumiset ovat lisääntyneet huomattavasti ja tänä päivänä on 40-vuotiaita, joiden tasapaino on huonompi kuin 70-tai 80-vuotiailla.


Aivot ja keho toimivat vuorovaikutuksessa ja painovoiman liikkeen aistiva elin on niin sanottu vestibulaarinen järjestelmä. Se viestii sisäkorvan aistireseptorien kautta aivoille, onko pää tasapainossa.


Pikkuaivot ovat ovat tässä tärkein, yksittäinen toimija. Siinä on enemmän hermosoluja kuin muissa aivojen alueissa yhteensä.


Tasapainokyky linkittyy kognitiivisiin eli tiedonkäsittelyn taitoihin sekä ajatusten ja tunteiden käsittelyyn.


Nämä yhteydet selittävät sitä, miksi tasapainoilun aikana on vaikea suoriutua tiedollisia kykyjä vaativista tehtävistä ja mielenterveyspotilailla on keskimäärin enemmän tasapainon kanssa ongelmia.


Mitä enemmän tasapainoa koulitaan jo lapsuudessa, sitä tasapainoisempi ihminen on fyysisesti myöhemmässä elämässään. Nykyinen passivinen, istuva elämäntapa heikentää lihasvoimaa, mikä vuorostaan horjuttaa tasapainoa ja kaatumista.


On todella tärkeää harjoittaa liikehallintaa koko elämän ja vanhemmiten sen tarve vain lisääntyy.


Tasapainoa kehittäviä lajeja ovat taiji,jooga, pilates, hiihtäminen, tanssi ja pallopelit.Ne parantavat tutkitusti tasapainoa ja kognitiivista kyvykkyyttä sekä vähentävät pelkoja kaatumisesta "


Tasapainoharjoitusten lisäksi voimaharjoittelu on tärkeää. Lihakset tarvitsevat harjoitusta ja jo oman kehon painolla harjoittelu on hyvää tähän.


Miksi sitten niin moni antaa kehonsa rapistua ennen aikojaan eikä pidä itsestään huolta? Lehdet pursuavat tietoa hyvinvoinnista ja liikunnan merkityksestä. Ehkä yksi syy on totutut tavat. Kun liikunta ei ole ollut tapana, on siihen alussa vaikea saada itseään liikkeelle. Mutta tee se päätös, että aloitat tänään. Vaikka olisit miten huonossa kunnossa, niin aloita tänään ja vaikka ihan pienestä.


Jooga ja pilates ovat hyviä muotoja, sillä ne kehittävät todella nopeasti voimaa ja tasapainoa. Tunnet olosi pirteäksi ja vahvaksi jo muutaman viikon säännöllisen harjoittelun jälkeen.


Jaan tässä sinulle lyhyen joogavideon, jonka avulla voit vahvistaa tasapainoa ja liikkuvuutta




49 katselukertaa0 kommenttia

0400876767

  • YouTube
  • Facebook

©2020 by Yoga with Minna.